
Anaalirauhaset sijaitsevat peräaukon molemmin puolin ja ne tuottavat rusehtavaa, mädäntyneelle kalalle haisevaa anaalirauhasnestettä, joka normaalitilanteessa poistuu koiran ulostaessa. Tätä haisevaa nestettä voisi koirakielellä kutsua nimellä ”Päivän Uutiset”, jota koira aktiivisesti ja mielellään lukee ulkoillessa. Anaalirauhasen tehtävä on tuottaa rauhasnestettä ja ongelma syntyy silloin kun neste ei pääse poistumaan rauhasesta ulostamisen yhteydessä. Bakteerit saattavat kertyessään aiheuttaa tulehduksen rauhaseen johon voi kehittyä rauhaspaise (fisteli), joka pahimmassa tapauksessa puhkeaa. Pelkästään anaalirauhasten täyttyminen on koiralle epämukavaa, puhumattakaan kivuliaasta rauhaspaiseesta.
Sivun pääkuvassa on siskoni frisén Hobben peräaukko, jossa näkyy anaalirauhasfisteli. Hobbella oli kaikki yleisimmät ensioireet, kuten lisääntynyt takapuolen nuoleminen, peräaukon liiallinen haistaminen ja kipu ulostaessa. Se ei kuitenkaan liu’uttanut peppua mattoihin tai maata vasten, joka myös on koiralle tyypillinen toimintamalli tässä tilassa. Tila huononi päivien aikana ja Hobben ollessa meillä kyläilemässä, pesin pojan kakkapepun jolloin takajalat pettivät alta kovasta kivusta. Tulehdus hoidettiin lääkärin vastaanotolla samana päivänä tyhjentämällä rauhaset varovasti sormin painelemalla, jolloin harmaa paksuuntunut, normaalia pahemmalle haiseva bakteerimassa pursui ulos. Lisähoitona Hobbelle määrättiin antibioottikuuri ja suihkutusta lämpimällä vedellä kahdesti päivässä. Syitä tulehduksen muodostumiseen ovat yleensä pitkään vaivannut löysä tai kova uloste, ylipaino, allergia tai stressi sekä kroonistuminen.
Anaalirauhasongelman syyn löytäminen on tärkeää, sillä tulehduksella on ilkeä taipumus uusia ja muuttua pysyväksi. Uskon että laadukas ruoka, minimoitu stressi ja päivittäinen peppupesu lämpimällä vedellä peräaukkoa sormella painaen, ehkäisee ongelman muodostumisen. Pienetkin muutokset saattavat poistaa anaalirauhasongelman, mutta mikäli tyhjennyksen tarve lisääntyy tai kotikonstit eivät auta on parasta hakeutua lääkärin vastaanotolle.
Tässä erittäin hyvä ja syvällinen kirjoitus aiheesta: https://www.tassuneuvos.com/blogi/anaalirauhasongelmien-hoito
Tässä vielä toinen linkki: https://firstvet.com/fi/artikkeleita/anaalirauhastulehdus-koiralla