Kennelin tarina

Koiran hankinta meidän allergiseen perheeseen ei ollut käynyt mielessäkään ennen vuodenvaihdetta 2016, jolloin mieheni kysyi 50-vuotis lahjatoivettani ja miten päivää juhlittaisiin. Mieheni Jyri ehdotti matkalle lähtemistä mutta olen pakannut ja purkanut matkalaukkua lentäessäni Finnairilla koko työikäni, joten hylkäsin ajatuksen saman tien. Näin ollen päädyimme matkan sijaan järjestämään suuret juhlat puutarhassa koko suvun ja ystäväpiirin voimin. Kysymykseen koskien lahjatoivetta minulla ei ollut suoraa vastausta. Rakastan sekä lahjojen antamista että saamista ja tarvitsin näinkin tärkeään asiaan reilusti miettimisaikaa 🤣. Olin jo pidempään tuntenut ikäkriisiin viittaavia oireita ja toivoin uudistusta arkeen. Ei käynyt mielessäkään että syntymäpäivälahja tulisi olemaan se suuresti toivottu elämänmuutos…

Muutos oli tietämättäni saanut alkunsa jo kuukautta aikaisemmin tai itse asiassa neljä vuosikymmentä aikaisemmin. Olin nimittäin teininä ihaillut Lilly ja Lalli kaupan näyteikkunassa kauniita vaaleanpunaisia korkeavartisia kumisaappaita, joiden osto jäi pelkäksi haaveeksi kalliin hinnan vuoksi. Saappaat vaipuivat unholaan kunnes bongasin aivan identtiset netissä 35 vuotta myöhemmin. Mieltymys kumppareihin oli edelleen täysin muuttumaton ja yllättäen huomasin tilanneeni ne itselleni joululahjaksi. Ajatuksena oli käyttää niitä puutarhassa, jossa ilokseni myllerrän, kitken, kaivan ja istutan sekä puita, pensaita että kukkia, jotka värimaailmaltaan ovat enimmäkseen vaaleanpunaisia ja luonnollisesti saappaisiin ”mätsäävät” 😜.

Joulun jälkeen en kyennyt laittamaan saappaita kaappiin kevättä odottelemaan, joten ne saivat toimia sisustuselementtinä eteisessä, jossa pystyin ihailemaan niitä ohi kulkiessani. Silmäni lepäsivät niitä katsellessa ja odotin malttamattomasti niiden käyttöönottoa. Perheeni naureskeli minulle ja totesi että ”taas mamman kummallisia juttuja”. Mitä useammin niitä saappaita katselin sitä varmemmaksi tulin, että minun ja niiden yhteinen polku tulisi viemään puutarhaa huomattavasti pidemmälle…

Jo jonkin aikaa, sisälläni vellonut levoton tunne alkoi konkretisoitumaan. Koirahan se saappaiden seuraksi piti saada! Kertoessani mahtavasta oivalluksesta, Jyri meinasi saada paskahalvauksen. Hän vastusti henkeen ja vereen koiran hankkimista ja käytti sanontaa ”Meille tulee koira vain kuolleen ruumiini yli”.

Jyrillä oli lapsena todettu eläinepiteeli- ja siitepölyallergia. Siitepölyallergiaa hoidettiin neljä talvea siedätyspistoksilla erinomaisella lopputuloksella. Lapsuudessa Jyrillä oletettiin myös olevan kala-allergia ja tämän vuoksi kalaruoat jätettiin pois perheen ruokavaliosta. Lukiossa kalapuikot alkoivat kuitenkin maistumaan ja yliherkkyys ilmeni myöhemmin olevan vanhempien virheellinen käsitys. Näillä taustatiedoilla olimme lähdössä mökille perhepiirini kanssa viettämään ensimmäistä yhteistä juhannusta, jolloin muistin tarjoilun muodostuvan enimmäkseen kalasta ja merenelävistä. No, tästähän syntyi traditioita vaalivalle suomenruotsalaiselle ongelma 🤣 ja sehän oli ratkaistava tavalla tai toisella. Pahansisuisena muijana totesin, että herra ottaa omat makkarat mukaan, syö kalaa tai kuolee nälkään. Kas kummaa, kala maistui ja kalan vieroksuminen lensi kuin tuhka juhannustuuleen 🌪🐟.

Minäkin olen allergikko lapsuudesta saakka. Siedätyshoitoa neljä talvea saaneena ja teini-ikään saakka keväisin sitkeitä keuhkoputkentulehduksia sairastaneena tiedän tunteen, joka aiheutuu hengitysvaikeuksista. Aikuisiässä minulla diagnosoitiin astma, jota olen reilu kolmekymmentä vuotta hoitanut astmalääkkeillä ja antihistamiineilla. Nykypäivänä keuhkoni oireilevat harvoin, kiitos hyvän lääkityksen. Olen yliherkkä myös eläinten epiteelille mutta yllätyksellisesti en juurikaan reagoi koirille ja sekä tästä että itsekkäistä syistä en halunnut uskoa Jyrin väittämään koira-allergiaan, joka mielestäni oli tekosyy ja eritoten asenneongelma 🙈. Koirahaaveni myötä, heräsi toive Jyrille virheellisesti diagnosoidusta koirien yliherkkyydestä. Jospa kävisikin sellainen tuuri, että se päätyisi samaan paikkaan kuin oletettu kala-allergia…😅

Myöskin meidän kolme poikaa kärsivät pieninä allergiasta ja usein toistuvasta valekuristustaudista. Kaikilla todettiin lapsuudessa astma, joka vanhimmalle jäi aikuisiän riesaksi. Poikamme olivat kanta-asiakkaita Lääkäriasema Pikkujätissä, jossa kävimme professori ja lasten allergialääkäri Mika Mäkelän vastaanotolla. Mäkelä työskentelee pääasiallisesti Allergiasairaalan lastenosaston ylilääkärinä ja on alansa pätevimpiä erikoislääkäreitä. Koiran hankinnan suunnitteluvaiheessa halusin varmistaa kuulopuheet todennäköisyydestä siedättyä omalle koiralle, joten konsultoin Mäkelää. Vastaukseksi sain että onnistuminen on mahdollista mutta siedätyshoito vaatisi allergialääkkeiden säännöllistä käyttöä ja kärsivällisyyttä, jopa 18-24 kuukauden ajan. Myös siedätyspistokset, olisivat vaihtoehto mutta erittäin kallis sellainen. 💉

Toivo omasta koirasta ei jättänyt minua vaikka Jyri, molemmat siskoni ja isäni kyseenalaistivat suunnitelmaani. He muistuttivat koiran myötä alenevasta siisteystasosta, joka oli minulle äärimmäisen tärkeä asia. Poikiemme ollessa pieniä, siivoaminen oli ollut ainoa harrastukseni, lukuunottamatta onnettomia joogaamis yrityksiä kotioloissa. Totuus on että minua häiritsi ajatus irtoavista ja ympäri pyörivistä koirankarvoista mutta olihan niitä rotuja kuten siskojeni friseet, joista irtoaa vähemmän karvoja kuin useimmista muista roduista. Tunnettuna sisä- ja kotirottana minulle vihjailtiin ironialla höystettynä myös koiran ulkoiluttamisesta, satoi tai paistoi💨☔️. Tämän lisäksi olisi löydettävä aikaa myös turkinhoitoon, mikäli valitsisin ”hypoallergeenisen” rodun. Totesin että kyllä vanhakin voi oppia ja kaikille epäileville kerroin uuden mottoni: ”Bättre med lite skit i hörnen än ett rent helvete”, erään nuoruuden poikaystävän äidin sanoja lainatakseni. Suomeksi vapaasti käännettynä: ”Parempi pikkasen paskaa nurkissa kuin puhdas helvetti”! 💩🤣 Syksymmällä samana vuonna, pedanttisuuteni tulisi kokemaan uusia sfäärejä mattopisujen, kakkojen, kampaamisen ja trimmauksen suhteen.

Jyrin suhtautumisesta ja mielipiteestä huolimatta, lueskelin ja tutustuin puolisalaa koirarotuihin, joilta ei irtoa karvaa juuri muulloin kun kammatessa. Olin ihastunut siskojeni friseihin, eritoten kokoon ja luonteeseen mutta niistäkin Jyri koki saavansa oireita. Valkoinen väri ja kihara turkki ei kuitenkaan miellyttänyt silmääni ja aloin kartoittamaan muita värivaihtoehtoja. Hyvinkin pian ihastuin hauskan näköiseen ja moniväriseen havannankoiraan. Rakastuin eritoten mustaan havannaan ja törmäsin tietoon lyhytkarvaisuudesta. Soittelin lähemmäs viidelletoista eri kasvattajalle, mustaa ”lyhkistä” metsästääkseni ja sain tietää että lyhytkarvaisuus on perimä, jota pyritään välttämään. Eräs kasvattaja suositteli tutustumaan Havannalaiset Ry:n nettisivuun ja liittymään Havannankoirat Suomi ryhmään, josta varmaan saisin neuvoja. Esittäydyttyäni ryhmässä ja kerrottuani haaveesta koskien mustaa havannaa, sain vinkin Jatakabi’s nimisestä kennelistä. Pari viikkoa myöhemmin, tammikuussa 2016 lähdin tutustumiskäynnille Iso-Äiniöön, Jatakabi’s kenneliin, Tainalle ja Timpalle.

Ollessani kennelissä, koiraansa ulkoiluttava naapurin rouva tapasi Jyrin pihalla ja kyseli missä päin Nonne tällä hetkellä lentelee. Naapuriperhe oli tietoinen Jyrin koira-allergiasta, koska heidän Parson Russel koiransa esti kyläilymme heillä. Jyrin vastaus kysymykseen oli ” Nonne on tutustumassa johonkin kenneliin, siinä uskossa että me hankitaan koira”. Vastaus sai naapurin häkeltymään mutta rouva pysyi hyvin objektiivisena.

Käytyäni ensin yksin tutustumassa Jatakabi’s kenneliin, sain ylipuhuttua Jyrin mukaan seuraavalle käynnille. Jyri halusi lähinnä näyttää allergiaoireiden olevan todellisia ja toteamaan että päähänpistoni oli kuolemaan tuomittu. ”Jatakabissa” on myös useita kissoja ja siellä käy eri rotuisia koiria kyläilemässä, joten epiteelin ja karvojen määrä oli suuri. Vajaan tunnin sisällä Jyri aloitti aivastelemisen, nenä valui, silmät ärtyivät ja keuhkot piipittivät. Oireita lievitettiin antihistamiinilla, Duactilla ja minun astmalääkkeellä 🙄. Kotiin lähtiessä tarjouduin ajamaan mutta sitkeä sissi halusi itse olla ratissa. Totesin ääneen, että tähän se nyt sitten tyssäsi ja unohdetaan koko juttu. Jyrin vastauksesta päättelin hänen kärsivän aivojen happivajeesta ja lääkepöllystä, koska hän vastasikin, että ”katsotaan”… 🤔😳

”Jatakabiin” oli helmikuussa syntymässä pentue. Meille kerrottiin varhaisessa vaiheessa, että erimielisyytemme koskien koiran hankintaa ja Jyrin allergian vuoksi emme saisi pentua tässä vaiheessa. Kävimme tiedosta huolimatta viikottain tutustumassa rotuun ja kyläilemässä Tainalla ja Timpalla, joiden kanssa kehittyi ystävyys, joka on säilynyt. Pentujen täytettyä kolme viikkoa, istuimme taas kyläilyterroristien tavoin, jopa seitsemän tuntia pentukehässä, jossa pieniä karvanasuja tuli pyöriteltyä. Pentujen ollessa kuutisen viikkoa meille yllätykseksemme kerrottiin että yksi musta veijari tulisikin olemaan meidän, mikäli olisimme siihen valmiita. 🐾🐾❤️

Elämäni ensimmäinen koira, kennelin kantanarttu on nimeltään Caffe, Jatakabi’s Vienna The Empress, jonka musta väri ja nimi assosioi minua Wieniläisestä kahvilakulttuurista, joka on Unescon myöntämä aineeton kulttuuriperintö. Caffen leimauduttua meihin, jatkoimme viikoittaisia käyntejä “Jatakabissa”. Tytön ollessa neljä kuukautta, Jatakabi’s kenneliin mukaan seurannut poikamme Fabio, ihastui pieneen ja pippuriseen 7 viikkoiseen, Gremliniä muistuttavaan havatyttöön, jota hän koko sydämellään toivoi Caffen seuraksi. Koska en lämmennyt ajatukselle, hän aloitti Jyrin ylipuhumisen. Tunnissa ”pojat” päätyivät yhteisymmärryksessä siihen, että koira on laumaeläin ja Caffe tarvitsee ehdottomasti kaverin. ”Gremlin” oli valloittava, omalla kauhistuttavalla luonteellaan ja juuri siitä syystä minäkin rakastuin tyttöön totaalisesti. Samalla reissulla, löysin itseni ällikällä lyötynä ylipuhumassa Tainaa myymään pieni ärripurri meille. Kuukauden pohdinnan jälkeen, sopivasti 50-vuotis päivieni kunniaksi, Taina ja Timppa toivat pienen 11 viikkoisen Chocon meille sijoitukseen. (Choco-Gremlinillä onkin sitten ihan oma erikoinen tarinansa… 🖤🤍)

Syksyn tullessa, Jyrin aivasteleminen ja niistäminen yltyi mutta sitkeä sissi ei antanut periksi vaan innostui yhä enemmän elämästä ja mahdollisuuksista koirien kanssa. Caffen ja Chocon lähestyessä kahden vuoden ikää, ”herra allergikko” ehdotti pentuetta Caffen kanssa 🤣. Empimättä hakeuduin Caffen kanssa viralliseen terveystarkastukseen, jossa todettiin virheettömät polvet ja täysin terveet silmät. Tämän erinomaisen uutisen myötä osallistuin Kennelliiton järjestämälle kasvattajakurssille, jonka läpäistyäni anoin omaa kennelnimeä FCO:lta Belgiasta. Vaikka pentue jäisi yhteen ja ainoaan, halusin rekisteröidä pennut oman Kennelin nimeen, joka kertoo persoonallisuudestani enemmän kuin uskottekaan. Pohdittuani eri vaihtoehtoja päädyin lopuksi Nocachos nimeen. Koirani ovat nimetty minun lempinautintoaineiden mukaan, jotka ovat kahvi ja suklaa. Nimi Nocachos, joka muodostuu omasta ja koirieni kutsumanimien kirjaimista heijastaa minua täydellisesti. No = Nonne, Ca = Caffe, Cho = Choco sekä lopuksi s kirjain = ruotsinkielinen pääte joka ilmaisee kenen (genetiivi). Saatuani kennelnimen aloin etsimään Caffelle sopivaa urosta ja ensimmäinen pentue näki päivänvalon 24.10.2018. Kasvattajaharrastukseni oli saanut alkunsa ja uskomatonta mutta totta, Jyri oli se joka toivoi vielä toista pentuetta, kun minä ajattelin että ”Sen pituinen se”. Koiran hankinta ja kasvattaminen kuuluu parhaisiin tekemiini päätöksiin. Se tasapainottaa omaa raskasta työtäni sekä antaa energiaa, merkitystä ja sisältöä elämään omien poikieni kasvettua aikuisiksi.

Kirjoittanut:
-Eräs nimetön, enemmän kuin tarpeeksi hoivaviettiä omaava ja lapsenlapsia hiljaisuudessa toivova-

🍼❤️🐾🐾❤️🐾🐾❤️🐾🐾🍼