Pentua ulkoilutetaan monta kertaa päivässä, AINA heräämisen, ruokailun ja leikkimisen jälkeen, jolloin se oppii tekemään tarpeensa ulkona. Olen pannut merkille, että pentua leikittäessä sillä tulee pissahätä jopa viidessätoista minuutissa, joten leikki kannattaa säännöllisin väliajoin tauottaa menemällä ulos joka mahdollistaa tarpeen teon ja edesauttaa sisäsiistiksi tulemista. Myös hoitotoimenpiteitä tehdessä, kuten kynsien leikkaamisen yhteyteen, pentu saattaa tulla levottomaksi ja itkuiseksi. Tällöin on hyvä pitää mielessä että kyse todennäköisesti on pissahädästä jolloin lyhyt tauko on kohdallaan. Pennun tarpeiden teon yhteyteen sitä kannattaa kehua, koska tämä tukee koiran psyykkistä kehitystä. Aluksi on hyvä pysytellä omalla pihalla tai lähi nurmella ja vasta viikon kuluttua luovutuksesta, pennun leimauduttua perheeseen aloittaa hihnakävely, joka toteutetaan pennun jaksamisen ehdoilla. Ulkoiluttamiseen voi käyttää joko pantaa tai valjaita, johon suosittelen kiinnittämään pienen metallisen nimilevyn, johon on kaiverrettu koiran nimi ja omistajan puhelinnumero. Näitä eri mallisia ja värisiä levyjä voi ostaa esimerkiksi Mustista ja Mirristä, jossa kaiverrus sisältyy levyn hintaan.


Ennen 12 viikon ikää, jolloin pentu on avoimillaan kaikelle uudelle sitä on tärkeää totuttaa kaikkeen mahdolliseen, kuten ohi kulkevaan liikenteeseen, teiden ylittämiseen, koirien ohittamiseen, autoiluun, veneilyyn, yleisillä kulkuneuvoilla liikkumiseen, kauppakeskuksessa liikkumiseen jne.
Kävelylenkkien pituutta kannattaa lisätä vähitellen ja mielellään välttää pitkiä lenkkejä asvaltilla. Luonnossa vapaana juokseminen, kivien ja juurien yli kulkeminen ja kalliolla kiipeileminen edistää pennun motorista kehitystä ja vahvistaa lihaksia. Liikkuminen ja energian purkaminen parantaa unen laatua, rauhoittaa pentua ja vähentää luvattomien asioiden pureskelua. Sadekelillä kun ulkoilu saattaa olla vähäisempää, koirille tarkoitetut älylelut ovat erinomaisia purkamaan energiaa.
Sadekelillä ja kovalla pakkasella ulkoiluttaminen on lähinnä tarpeiden tekoa ajatellen.
Mikäli päädyt käyttämään vaatteita (ja valjaita) on hyvä tiedostaa että ne muodostavat takkuja erityisesti rintaan, kainaloihin ja kylkiin, joten näitä kohtia kannattaa seurata ja avata kammalla päivittäin, jotta iho ei ala kiristämään ja vaurioidu. Ostaessasi ulkoiluttamiseen liittyvää rekvisiittaa, kuten kaulapanta, valjaat ja vaatteet, koira on hyvä ottaa mukaan kauppaan, jossa kokoja ja malleja saa sovittaa. Koiriin erikoistuneet liikeketjut kuten Peten koiratarvike, Musti ja Mirri, Murren murkina ja Dogman sallivat koiran mukaan ottamisen myymälään. Nämä kaupat ovat hajumaailmaltaan jänniä paikkoja, niin pennulle kuin aikuisellekin koiralle, joten sinne kannattaa silloin tällöin kuono suunnata.